tiistaina, elokuuta 10

Luurangon luominnen

Hieno aamunsaratus. Kesän ärsyttävin itikka herätti ennen kuutta. Koska mieltä kutitti uuden kurssin luonnostelu, tapojeni vastaisesti nousin ylös. Alitajunnalta tilaaminen toimii aina hyvin. Usein unessa tai lenkillä tai jotain tylsää puuhatessa alkaa hahmottua mielen luonnoksia. Kuuntelen taas samaa levyä. Musiikki virittää. Tarvitsen maiseman. Katselen ikkunoista, toisesta peltoa ja metsää (auringonlaskuun), toisesta järvelle (auringonnousuun). Koululla en kykene juurikaan tuottamaan. Maisema puuttuu. Häly on usein ärsyttävä. Ympäristöllä on Suuri Väli. Tri Kosken Banappelsiini paljastaa monta hyvää tapaa luovan mielen ruokkimiseen ja virittämiseen, vaikka vähän turhan reseptimäisesti paasaava kirja onkin. Jumimielille suosittelen.

Ensin hahmotan koko kurssin opsin pohjalta teemoina. Etäkurssi ja lähiopetus kulkevat rinnan. Lähiopetusta on noin 14 kertaa. Etäopetusta 3 kertaa. Tunnit 70 minuuttia. Tarvitsen 14 teemaa, jotka jakautuvat kolmeen ryhmään. Jokaisella lähiopetuskerralla (= 1 teema) näytän 6 PowerPoint-kalvoa. Näistä syntyy rytmi. Teen ensin kalvot opsin mukaan. Samalla hahmotan sisällön itselleni.

Sitten alan miettimään opiskeluprosessia. Mistä opiskelija lähtee liikkeelle. Mistä motivaatio? Miten aktivoida ajattelu alusta lähtien? Koko kurssin orientaatioperusta? Orientaatioperusta teemoittain: tunneilla se kehkeytyy ja syntyy usein piirtäen taululle (mindmap) keskustelussa tai jostakin alkuvirikkeestä (lehtijuttu, sarjakuva, väite). Verkossa sama ei toimi. Miten sitten? Minä en saa antaa liian valmiita juttuja. Pitää syntyä tilaa omalle ajattelulle. Kirjasta tulee valmista tekstiä. Kalvopohjat kiteyttävät sitä - niissäkin pitää olla kysymyksiä. Tämä kirkastuu vähitellen.

Aloitan kalvopohjista.

Ei kommentteja: